Kirjailija
    Nuoruusvuodet
    Vaellusvuodet
    Mestarivuodet
    Suvantovuodet
Tuotanto
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Vaellusvuodet

Martti Karjala jatkoi sanomalehtityötä Joensuun jälkeen Kouvolan Sanomissa. Hän avioitui vuonna 1921 kuopiolaisen Hellin Sigrid Kaikkosen kanssa. He olivat tutustuneet Hellinin opiskellessa Raahen opettajaseminaarissa. Samana vuonna Martti Karjala muutti sukunimensä Merenmaaksi. "Rannan kohotessa pakenee meri - ja sen alta paljastuu merenmaa." Kouvolassa Merenmaa keskittyi entistä enemmän kirjoittamiseen ja vuonna 1921 hän julkaisi ensimmäisen romaaninsa Kohtalon marssi. Pian Merenmaa siirtyi kuitenkin Helsinkiin ja toimitti siellä vuosina 1921-1922 omaa kirjallista viikkolehteä Kauno-Sanomat.

Merenmaa ystävystyi Kauno-Sanomien toimituksessa runoilija Uuno Kailaan (1901-1933) kanssa. He asuivat pari vuotta samassa matkustajakodissa. Matkustajakoti Kalevassa majaili myös toinen ystävä, runoilija Einari Vuorela (1889-1972). Merenmaan Helsingissä viettämä aika oli hyvin tuottelias; kirjoja ilmestyi lähes vuosittain. Opintomatkallaan Saksaan 1923 hän tutustui sekä Dresdenin että Berliinin kirjallisuus- ja kuvataide-elämään. Merenmaa sai Suomen Kirjailijaliiton jäsenyyden 1920-luvun puolivälissä. Hän kuului samoihin aikoihin Toukokuun ryhmään, jonka taiteilijajäseniä yhdistivät ajanvieton lisäksi ihmiskäsitykset ja tyylipyrkimykset. Ryhmään kuuluivat mm. Lauri Haarla, Uuno Kailas, Arvi Kivimaa ja L. Onerva.

Vaimo Hellin päätti muuttaa esikoispojan, Kaukon syntymän aikoihin 1920-luvun alkupuolella Kouvolasta Kuopioon. Hän ei halunnut asua Helsingissä. Merenmaa viihtyi savolaisympäristössä aluksi vain kesäisin, talvet hän vietti Helsingissä. Työrauha ja perhe tulivat 1930-luvun alkupuolella kuitenkin tärkeämmiksi. Uuno Kailaan varhainen kuolema tuberkuloosiin lienee vaikuttanut siihen, että Brondan vintti ja epäsäännöllistä elämää viettävät taiteilijapiirit saivat vaihtua Kallaveden maisemiin.