Kirjailija
Tuotanto
    Nuoruustuotanto
       Korean Kirstin poika
    Välivaihe
       Laiva on lastattu
       Vilpitön usko
    Kypsyyskausi
       Jaakob painii enkelin kanssa
       Mustan kukon laulu
       Pyörä
    Myöhäistuotanto
       Matka vuorelle
       Aamu keisarin kaupungissa
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Tekstinäyte

Miten olikin kesä kasvattanut hyvän ja runsaan heinän! Luonto oli näyttänyt suuren ystävyytensä Jemiinalle niin, että hän jälleen saattoi tuntea olemassaolon hurmaa. Miten vakavaa hurmaa se olikaan, vakavaa ja kahlitsevaa. Silloin aivan kuin joku ääni puhui Jemiinalle, että hänen elämänsä nousi laajemmalta ja syvemmältä pohjalta kuin kenenkään toisen ihmisen näillä main, vaikka hän usein tuskaili ja usein itsekseen sitä epäili. Mykkä, maan uumenista kohoava menestyksen ilo oli monen monina kesinä toki siunannut Jemiinan sielua. Häntä syleili outo ja käsittämätön jumaluus, vastustamaton voima, johon hän oli liittynyt salaisilla siteillä ja joka ei voinut häntä jättää. Joskus Jemiina oli ollut näkevinään tuon jumaluuden kasvot heilimöivien peltojen yllä ja kukkivien niittyjen värihehkussa. Ja monesti Jemiina olisi halunnut sitä teoin palvella, osoittaa syvää rakkauttaan sille, mutta oli kuin jumaluus olisi aina silloin hymyillyt Jemiinalle. Se ei tarvinnut mitään palvelusta, sillä se oli muuttumaton ikivoima. Eikä Jemiina voinutkaan sille osoittaa muuten rakkauttaan ja kunnioitustaan kuin laittamalla sormeensa kaksi leveää ja paksua kultasormusta mennessään kyntämään viljaa. Ja Jemiinan ruokapöydässä istuttaessa piti äänettömyyden vallita, eikä Jemiinan kesäniityllä kukaan saanut viheltää. Ne olivat Jemiinan tapoja kunnioittaa tuota jumaluutta.

- - -

Joutuisasti Jemiina taas kävelikin, vaikka hänen oli yhä turvauduttava keppiin. Tuossa rientämisessä oli aivan kuin jonkinlaista raivoa. Aamulla varhain hän mennä touhotti laivalle, niin että hameen helmat huitoivat, ja hän kiiruhti ihmeteltävää vauhtia saadakseen tavoitetuksi jonkun Puronvarren pojan tolvanan, joka maidonhakumatkallaan oli uskaltanut paiskata kivellä mustaa kukkoa. Ja Jemiina kurkisteli navetoissa ja työpaikoilla kuunnellen salaa piikojen ja palkollisten puheita, risteili metsäpolkuja ja peltojen pientaria aivan kuin varmistaakseen ne yhä uudelleen omikseen ja nähdäkseen, että viholliset ja tuhon tekijät pysyivät loitolla. Yölläkin Jemiina koetti pitää vahtia. Niinkuin luteet saattoivat Puronvarren vihassaan sitkeät akat lähteä liikkelle ja tehdä pahojaan aitoissa ja latojen nurkilla, tehdä taikojaan, pistää Jemiinaa salakavalasti suoraan hänen elämänhermoonsa.

Takaisin