Kirjailija
Tuotanto
    Nuoruustuotanto
       Korean Kirstin poika
    Välivaihe
       Laiva on lastattu
       Vilpitön usko
    Kypsyyskausi
       Jaakob painii enkelin kanssa
       Mustan kukon laulu
       Pyörä
    Myöhäistuotanto
       Matka vuorelle
       Aamu keisarin kaupungissa
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Tekstinäyte

Ensimmäisestä päivästä alkaen heissä ilmeni tällainen kiire työhön. Aterioidessaankin he alituisesti kertoivat toisilleen, mitä kaikkea sinä päivänä tekisivät. Mutta samalla näytti, kuin he olisivat kuunnelleet tämän innon alta jotakin, joka oli piilossa, kuin he tämän kiireensä avulla olisivat paenneet jotakin näkymätöntä. Kaikki oli kuitenkin uutta. Ei voinut sanoa mitä heiltä puuttui vai oliko tässä kaikessa liikaakin. Oliko tulossa enemmän onnellisuutta vai odottivatko jotkin muut yllätykset. Ainakin aluksi tuntui näin hyvältä.

Taavetin ympärille muodostui lumottu kehä. Joskus hän muisti haaveensa olla kaikkien palvelija. Sellainen ei tuntunut häntä enää innostavan. Nyt hänelle oli annettu palveltavaksi Iida, elävä nainen - sellainen rajaton ihme. Kun Iida tuulta vasten ponnistellen tuli pellolle missä Taavetti työskenteli - niin eikö koko musta peltoaukea muhoillut ja tullut eläväksi uudella tavalla. Sekin koetti ikään kuin naisen läheisyydessä näyttää parhaimmat puolensa. Kun Iida ojensi kahvikupin Taavetin kouraan, niin siinä oli kokonainen sarja mieluisia tuntoja. Yksinpä saunavihta oli makeampi, kun Iida oli sitä höyryttänyt kuumilla kivillä.

- Ei mikään ole niin lystiä kuin elää mökin akkana järven rannalla, sanoi Iida solmien rivakalla otteella navettahuivia leuan alle: Lapset vain puuttuivat. Mutta nehän tehdään niin pian kuin luonto sallii.

Iidan ääni kuohahti syvällisesti. Hänen olemuksessaan oli jotakin kulmikasta ja samalla rehevää. Hänen äänensäkin oli kuin miehellä ja kuitenkin oli hän kaikessa vain nainen. Hänen riehakas joutuisa astuntansa, himmeä loiste hänen luisevilla kasvoillaan, hänen lyhyt kähähtävä ja ikään kuin pahanilkinen naurunsa, merkitsi Taavetille kaikkea sitä, mikä naisen kautta muodosti lumotun kehän. Tummasti palavat silmien tinanapit leveiden otsaluiden alla lähettivät joskus, voimansa yltäkylläisyydessä, suloista säteilyä. Kun Iida kahmaisi käsillään Taavettia, joka oli vanttera, mutta vaimoaan lyhyempi, ja ilmaisi olevansa hellyyden tarpeessa, oli se aina kohokohta ajan kulussa.

Takaisin

Jaakob painii enkelin kanssa
Jaakob painii enkelin kanssa
osakuva Gustave Dorén (1832-1883) Raamatun kuvituksesta 1866