Kirjailija
Tuotanto
    Nuoruustuotanto
       Korean Kirstin poika
    Välivaihe
       Laiva on lastattu
       Vilpitön usko
    Kypsyyskausi
       Jaakob painii enkelin kanssa
       Mustan kukon laulu
       Pyörä
    Myöhäistuotanto
       Matka vuorelle
       Aamu keisarin kaupungissa
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Tekstinäyte

Talo herätti minussa mielikuvan yli-ikäisestä, hampaattomasta mummosta, sokeasta isoäidistä, jonka ympärille tunteettomat jälkeläiset olivat pystyttäneet kainalosauvoja, jotta se seisoisi jatkuvasti jaloillaan ja sallisi heidän käyttää hyväkseen sen viimeisenkin samean, turvaa tarjoavan henkäyksen. Talo oli jollakin tavalla yliluonnollinen, kummitusmainen, se elää niiskutti suljetuin silmäluomin, ja niin kuin nälkäiset kärpäset hyppelivät maan lapset sen kärsineillä, kouristuneilla kasvoilla. Auringon kulta sen ympärillä herätti enemmän murhetta kuin iloa, se kykeni loihtimaan ilmoille vain ajatuksia menneisyydestä. Talo halusi mennä pois, hävitä ja kuolla. Vanhojen talojen kohdalla tapahtuu luonteva häviäminen, olemattomaksi muuttuminen tavallisesti vasaroiden, hakkujen ja kirveiden avulla, jotka pala palalta syövät niin kuin pedot syövät autiomaahan kuolleen eläimen. Mutta jollakin tavalla minussa heräsi tunne, että tätä taloa ei saisi tuolla tavalla, noin arkipäiväisesti pala palalta purkaa ja hävittää. Se oli ansainnut komean tuhoutumisen. En ajatellut ammottavaa rotkoa, joka aivan kuin odotteli ja vaani siinä äärellä. Jotakin suurempaa liikkui mielessäni. Tuon talon arvon mukaista oli hävitä taivaan korkeuteen tulen riehuvissa lieskoissa, jonka olisi sytyttänyt räjähtävä, kaikkivaltias salama. Tahi olisi sen tuhoojaksi sopinut todellinen vedenpaisumuksen hyökylaine, joka olisi sen kohottanut harjalleen ja paiskannut jyminällä etäistä vuorta vasten. Tälle talolle ei kuulunut hidas ja häpeällinen kituminen, häviäminen vitkastellen, osina paloittelijan kynsissä.

Takaisin