Kirjailija
Tuotanto
    Nuoruustuotanto
       Korean Kirstin poika
    Välivaihe
       Laiva on lastattu
       Vilpitön usko
    Kypsyyskausi
       Jaakob painii enkelin kanssa
       Mustan kukon laulu
       Pyörä
    Myöhäistuotanto
       Matka vuorelle
       Aamu keisarin kaupungissa
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Välivaihe

Martti Merenmaan tuotannon tyylillisesti hapuilevaa 1930-lukua pidetään välivaiheena. Merenmaa-tutkija Toini Havu tosin laski tuon vuosikymmenen vielä nuoruudentuotantoon kuuluvaksi. Kirjailija alkoi selvästi etääntyä edellisen vuosikymmenen romanttisesta käsittelytavastaan. Hän haki omaa yhtenäistä tyyliään kokeilemalla erilaisia lähestymistapoja ja teemoja. Kirja Esteristä ja minusta on Merenmaan ensimmäinen teos, jonka esitystavassa voi havaita realismia, ajankohdan huomioimista ja jopa yhteiskunnallisuutta.

Kovaakin kritiikkiä saanut teos Varjojen paraati luonnehtii tarkasti Helsingin taiteilijaelämää ja kaupunkikuvaa. Eino Arohongan mukaan kirja on saanut vaikutteita ranskalaisen Henri Murgerin (1822-1861) boheemikuvauksista. Merenmaa yhteiskunnallisuus on vahvimmillaan teoksessa Laiva on lastattu, joka käsittelee oululaista satamalakkoa ja pula-ajan ristiriitoja. Teokseen on sisällytetty myös runsaasti työn iloa ja arvoa koskevaa ylistystä sekä ylioppilaan ja työläisen rakkaustarina. Samoja aiheita esiintyy myös toisessa satamaelämää kuvaavassa teoksessa Köyhän kesä, jonka tapahtumat sijoittuvat Raaheen.

Teosten päähenkilöt ovat Merenmaalle tyypillisesti miehiä, joille on yhteistä idealistinen suhtautuminen elämään ja toisaalta alistuminen. Hauras, eteerinen nainen on vain päähenkilön tunteiden kohde ja esitetäänkin ainoastaan suhteessa miehiin. Teos Vilpitön usko on kehitystarina ajan kirjallisuudelle tyypillisessä rautatiemiljöössä. Päähenkilön, Jaakon, henkinen kamppailu ja vahva usko oikeiden arvojen voittoon enteilevät Merenmaan kypsyyskauden keskeisiä ajatuksia. Välivaiheen romaanien ympäristöt ovat Merenmaan omasta kokemuspiiristä. Näkymät vaihtelevat modernin Helsingin kaupunkikuvasta Oulun ja Raahen maalaismaisempiin pikkukaupunkimiljöihin.

Martti Merenmaa
Martti Merenmaa
valokuva Kuopion kaupunginkirjasto