Kirjailija
Tuotanto
    Nuoruustuotanto
       Korean Kirstin poika
    Välivaihe
       Laiva on lastattu
       Vilpitön usko
    Kypsyyskausi
       Jaakob painii enkelin kanssa
       Mustan kukon laulu
       Pyörä
    Myöhäistuotanto
       Matka vuorelle
       Aamu keisarin kaupungissa
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Tuotanto

Martti Merenmaan keskeinen aihe on herkkä ja haavoittuva ihminen: nuorukainen, taiteilija, piikatyttö, merimies tai uneksija. Kirjailija paneutuu tiiviisti henkilöidensä tunteisiin. Nuoruuden tuotannon raahelaisympäristöön sijoitetut romanttiset teokset kertovat ihanteita vaalivan ja samalla alistuvan sankarin ihmissuhteista. Teos Kirja Esteristä ja minusta aloittaa välivaiheen, jonka tasoltaan vaihtelevissa romaaneissa ihmistä ja ympäristöä kuvataan jo hiukan realistisemmin. Sodan jälkeisen kypsyyskauden kirjoissa päähenkilö kamppailee elämänsä eettisissä ratkaisuissa taustanaan pohjoissavolainen maisema. Myöhäistuotannon hallitsevana piirteenä on nuoruudessa koettujen asioiden muistelu.

Kirjailijan verkkaisen ja maanläheisen kerronnan tehokeinona ovat usein kansanuskomukset. Vertauskuvina toimivat tarinat tuovat todentuntuisiin aiheisiin sadunomaisia ulottuvuuksia. Toistuvia symboleita ovat vesi ja siivet. Merenmaa on valinnut usein päähenkilökseen taiteilijan. Hänelle on myös olennaista sekä rannikkokaupungin että sisävesisaariston luonnon ja miljöön kuvaaminen. Pysähtyneet, tunnelmalliset luontokuvat tukevat teosten kerrontaa ja rytmittävät niiden rakennetta. Luonto on yhteydessä myös henkilöiden sielunmaisemaan. Ihmisen osa -runokokoelmassa tiivistyy kirjailijan käsitys luonnon elollisuudesta. Runot kertovat kokoelman nimen mukaisesti ihmisenä ja taiteilijana olemisen vaihtelevasta ja kasvattavasta tiestä.

Merenmaan romantiikka on luontosuhteessa, sadun käytössä tehokeinona sekä yliluonnollisen läsnäolossa Se ei ole kansallisromantiikkaa, joka oli Suomessa voimissaan vielä 1900-luvun alussa. Kirjailija kuvasi henkilöitä, yksityiskohtia ja ympäristöä hyvin realistisesti, totuudenmukaisesti. Merenmaan mielestä elämä oli kärsimystä, josta vain taide ja filosofia voivat ihmisen vapauttaa. Ajatus perustuu mm. Buddhan (400-300 l. eKr) ja Fjodor Dostojevskin (1821-81) filosofioihin. Merenmaan katsotaan saaneen kirjallisia vaikutteita mm. mielikirjailijaltaan Thomas Mannilta (1875-1955) sekä Walt Whitmanilta (1819-1892). Uskonnollisuus näkyy ei-kirkollisen Merenmaan teoksissa raamatullisina aiheina ja lauseina. Varsinkin kansanihmisten uskoa hän kuvaa yksinkertaiseksi, joskus jopa tekopyhäksi tai hurmahenkiseksikin.

Vehmersalmen suuntaan liikennöinyt Suvas-laiva laiturissa
Vehmersalmen suuntaan liikennöinyt Suvas-laiva laiturissa
valokuva Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kuva-arkisto