Kirjailija
Tuotanto
    Novellit
       Rakkautta
       Arkielämää
       Tyttö ruusutarhassa
    Näytelmät
       Miehen kylkiluu
       Tohvelisankarin rouva
       Klaus, Louhikon herra
    Aforismit
    Huojuva talo
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Tekstinäyte

Eero kaivoi pientä rahaa kukkarostaan ja viskasi ne Lean eteen niin, että ne lensivät lattialle. Lea keräsi ne ja ajatteli, ettei Eeron pitäisi tuota häntä halventavaa tapaa käyttää, että hän sai kerätä rahat kuin kerjäläinen maasta, ja kerjäläisen tunto tuntuikin. Hänen piti aina pyytää. Se oli hyvin vaikeata. Kun ei ollut mitään syötävää seuraavaksi ateriaksi, ei hän uskaltanut sitä sanoa ennen kuin Eero oli lähdössä kotoa. Hän seisoi ja koetti puhella muuta ja katsoa sitä lomaa, milloin ruokaostoksista voisi sanoa, sillä Eero suuttui ja alkoi puhua tuhlaavaisuudesta ja viskasi rahat sopimattomasti. Olisi ollut mieluummin kokonaan pyytämättä. Se olisi taas synnyttänyt moitteen siitä ettei hän pitänyt huolta ruuasta edes. Ja samat lauseet uusiintuisivat aina:
- Pitää tulla vähemmällä toimeen.
- Mistä minä vähentäisin? Minä koetan syödä vähemmän, sanoi hän.
- Mitäpä paljon sekään auttaa. Laihtunuthan tuota olet, sanoi hän kerran.
Sanoipas Eero sen. Sehän oli kuin tunnustus. Lea tuli siitä hyvilleen. Jos Eero ymmärtäisi, miten hänellä oli joskus huutava nälkä, miten hän vahingossa kuin nälkäinen kissa oli katsonut tuota maitoa, jota Eero kaasi lasiinsa, ja miten muna, kun sen jo näki, tuntui hänestä kuin lapsena houkuttelevalta, se jo kuoren läpi tuoksui hyvältä, ja sen muotokin miten oli kaunis, kun hän keittiössä piteli sitä kädessään ennen kuin sen keitti Eerolle. Että ihminen ei ollut henkeä, vaan että sillä oli ruumis nälkäinen, sen oli hän oppinut nyt. Ja hän näki unta voileivästä, miten hän leikkasi Eeron tuoreesta ranskanleivästä itselleen paksun palasen ja pani oikeaa voita päälle ja söi ja joi maitoa, ja taas kerran, miten hän leipoi suurta vehnätaikinaa ja särki siihen munia, Ne olivat kuin pahan hengen houkutuksia, eikä muuta. Varma oli, että nälkä sai hänet ajattelemaan ruokaa. Kotona hän ei ollut sitä koskaan kokenut, oli saanut syödä ja olla huomaamatta, että söi, ja oli syönyt. Tämä täällä oli pelon alaista. Että elämä maksoi, se olikin pelottavaa. Toisen täytyi maksaa hänen edestänsä, ja se nöyryytti. Hän sai kuulla siitä ja huomata joka päivä, että oli alempi. Hän kärsi siitä ja koetti miettiä keinoja, miten korjata asia. Oli paha, että hän ei ollut valmistautunut mihinkään ammattiin, jota olisi voinut hoitaa. Konttoriin ei Eero luvannut laskea. Nyt hän oli vain palvelija, tuollainen vähäpätöinen ja kehno, joka pystyi vain pienen talouden hoitamaan.

Takaisin

Huojuva talo 1984
Huojuva talo 1984
Seija Pitkänen ja Jukka Auvinen Lea ja Eero Markun rooleissa
Valokuva Kuopion kaupunginteatteri, kuvaaja Reino Turhanen