Kirjailija
Tuotanto
    Novellit
       Rakkautta
       Arkielämää
       Tyttö ruusutarhassa
    Näytelmät
       Miehen kylkiluu
       Tohvelisankarin rouva
       Klaus, Louhikon herra
    Aforismit
    Huojuva talo
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Tekstinäyte

Aavana kuin rannaton, hopeanvihreä ja kimalteleva meri aaltoilivat ruispellot hänen edessään. Auringon säteet taittuivat heleihin ruistähkiin ja muodostivat häikäisevän autereen. Peltojen yllä, kesäkirkkaalla taivaalla heloitti paahtava aurinko loistavimmassa kullassaan. Se vihertävä tähkämeri ja yllä aurinko, muuta ei peltojen keskitse ojanvartta kulkeva nähnyt. Maan ja kuivuvan viljan huumaava tuoksu päihdytti aistit ja tukahdutti tunnon omasta olemisesta. Kuin hyönteinen joku tahi muu maanmyyriänen oli koko ihminen Luojan avarassa peltotilkkueessa.

Jo tähkämeren takaa näyttäytyi talon katot ja kaivon vintti. Kohta koko punainen talo hymyili kuin vanha ystävä siellä.

Kujan aitaa kiivetessä muistui papille tupakka mieleen. Hän kaivoi taskustaan piipun ja pisti tupakaksi.

Mäen toisella puolella aleni maa saarekkaaseen järveen, jonka takana Ilkamoisten vuoret kohottivat metsäisiä ja jyrkkiä harjojaan. Soukat saaret sukelsivat samansuuntaisina, ja vesi jokseenkin kapeina, vaan syvinä salmina pakkautui niiden väliin. vaarojen ja saarien ääriviivat olivat jylhät ja rauhalliset. ja syvien vesien ja ja synkkien metsien tummemmat värit muistuttivat mäen toisella puolella olevaa Koppellahtea. Koppelmäki olikin vain korkea, vaarainen niemi, vaikka niemen päähän talosta oli matkaa. Aivan talojen eteen pisti Ilkamoistenlahdesta Käärmetsaari, jonka pää talon kohdalla katkesi jykevänä kalliorykelmänä järveen. Rykelmän kiviseinät olivat mustuneet monista juhannuskokoista. Ei sitä kesää ettei siinä kokkoa poltettu.

Takaisin