Kirjailija
Tuotanto
    Novellit
       Rakkautta
       Arkielämää
       Tyttö ruusutarhassa
    Näytelmät
       Miehen kylkiluu
       Tohvelisankarin rouva
       Klaus, Louhikon herra
    Aforismit
    Huojuva talo
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Tekstinäyte

Klaus: Koko sinun olemisesi on yhtä tuomiota, mitä?
Kirsti: Ei ole.
Klaus: Elänkö minä hulluuden rajoilla vai sinäkö elät siellä, kun sinä sidot minua ja pidät minusta kiinni antamatta minulle vapauttani. Elämä on yhtä tuskaa.
Kirsti: Tulee uusi aika, syntyy uusi ihminen. Ehkä hahmottelet sitä itsessäsi ja se tuottaa sinulle tuskaa, koska se hävittää sinun mittasuhteesi, väärän suuruutesi, väärät oikeutesi ja väärän vapautesi. Sinun henkesi myllerrys on synnytystä vain. Joskus selviää siitä ihminen. Mutta se ei ole enää tämä. Hän alistaa itsensä vapaaehtoisesti ja taipuu kokonaisuuden palveluun.
Klaus: Oletko hullu.
Kirsti: Maassa elää muitakin kuin ritareita.
Klaus: Kuka pakottaa minua pitämään ihmisenä ketään muita kuin itseäni? Ei ole monta minun veroistani maassa.
Kirsti: Näet vain itsesi. Joka ihmisellä on oma tehtävänsä ihmisenä. Joka kansalla oma tehtävänsä kansana.
Klaus: Tämä maa - köyhä, luhistuva, kolkko asuinpaikka, mikä tehtävä tällä kansalla voisi olla!
Kirsti: Tämä kansa on kokenut monet kovat vaiheet ja säilynyt. Se tulee säilymään yhä ja nousemaan. Olen kansani tytär ja tunnen sen. Uskon sen elämään ja tiedän, että sillä on oma tehtävänsä.
Klaus: Ja mikä autuus siitä sinulle koituu?
Kirsti: Olemme mukana - Sinä ja minä seisomme yhdessä siellä tuntemattomassa tulevaisuudessa - elävänä voimana.
Klaus: Ettäkö seison - vuosisatojen perästä, ha-haa, lapsissani en näe enää itseäni.
Kirsti: Vuosisadat tekevät meille hyvää. Elämällä ei kenties muuta vikaa olekaan, kuin että se on liian lyhyt, emmekä ehdi kypsyä
Klaus: Kypsyä? Olet ylpeä. Mikä helvetti asuu sinussa, kun en sinua tapaa? Sinä et rakasta minua enää.
Kirsti: Etkö ole saanut minun läsnäolostani tarpeeksesi?
Klaus: Sinä nautit alemmuudestani. Lohdutat ja peloitat minua elämän jatkuvaisuudella. Sinussa asuu petos, petos. Kaikki sinun sanasi ovat petosta. Luuletko olevasi minulta turvassa?
Kirsti: Paljon puhutaan sellaista, mikä ei mitään tarkoita.
Klaus: Älä ole siitä niin varma. Helppoa on kuitata se, mitä ei näy, mutta mikä on. Näkymättömissä ovat meidän tekojemme juuret. Eikö sinua peloita? Täällä alhaalla sydämessä, painostaa kummasti. Mitä haluja, mielihaaveita se on täynnä.

Takaisin