Kirjailija
Tuotanto
    Proosa
    Näytelmät
       Läpikäytävä
       Kunniakuja
       Uudesta luotava maa
       Minna
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Tekstinäyte

Vaari: Se aina kyselee minun tunturille menosta. Luulee, että houraan. Ite houraa! Niin kuin siellä joku sylet levällään istuisi vastassa. Usko nyt, en minä sen takia.
Muori: Valetta, valetta! Puhu kunnolla jos puhut!
Vaari: Kun kunnolla kuunneltas. Aina rätäkkä nostetaan. Siitä kai se tuo kuulokin huononi: Hiljasestikin pääsis elämän läpi. Onko pakko mennä sen läpi suuren haukkumatulvan kanssa? Siitä minä sitten, että kun menis kerran tunturille, ihan laelle ja sieltä parkaseisi. Parkuisi niin paljon kuin jaksas.
Muori: Ja nuo vielä sattuivat kuuntelijaksi. Hupsu mikä hupsu: Harjamäkeen tuli lähtö.
Vaari: Vetäs henkee ja sitten karjuisi, että mitä te ihmiset oikein meinaatte…
Muori: Voi surku, mikä piti tulla…
Vaari: Tunturi on korkee paikka, niin ainakin puhuuvat. Panis sinne kovaäänisen, niin kuin tuhat kovaäänistä yhteensä. Minä niistä kyseleisin, mutta ihmiset virnottaa vain. Tai sitten eivät tajua kovaäänisten päälle hevonpaskan vertaa…
Muori: Elä puhu, elä kurjapäivänen puhu! Minä vien sinut maata.
Vaari: Minä puhun, nyt minä puhun. Nyt on sen aika, nyt on puhumisen päivä. Tänä maanantakipäivänä puhutaan! – Ääni vyörys taivaan laidasta toiseen, niin kuin ukkosen ääni kesällä. Mitä te ihmiset meinaatte, kun kiusaatte toisianne… Pankaa nuoret mieleenne! Niin on tullut ajateltua. Sitä tulee huonokuulosen mieleen kaikenlaisia isoja ääniä… - Mitä ne kuuhun yrittää? Tekisivät kovaäänisiä tunturin laelle…

Takaisin