Kirjailija
Tuotanto
    Proosa
    Näytelmät
       Läpikäytävä
       Kunniakuja
       Uudesta luotava maa
       Minna
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Tekstinäyte

Kristiina: Jos et enää minun vuokseni jaksa ajatella… Siitä on jo monta vuotta kun sanoit, että vanheneisimme kauniisti sitten kun se aika tulee. Et käytä kovin ahkerasti etunimeäni, mutta silloin käytit. ”Vanhenemme kauniisti, Kristiina”, niin sinä sanoit. Etkö muista sitäkään?
Herman: Niin no. On monenlaisia sanoja maailmassa. Miksei niitä silti muistaisi. Pakko muistaa…
Kristiina: Sellaisten varassa, Herman! Hyvien sanojen eikä huonojen. – Jos hakisin huovan, panisin sen polvillesi?
Herman: Huovan? Takan ääressä? Istuisin tässä saali hartioilla kuin vaikeasti sairas?
Kristiina: Polvillesi! Ei hartioille vaan polvillesi. Sinun polvillesi, Herman. Sade on tulossa, ulkona viilenee. Ukkonenkin voi syttyä.
Herman: Kuinka ukkonen syttyisi jos siellä kerta viilenee? Puhut mahdottomia.
Kristiina: Sehän latautuu, eikö niin?
Herman: Kai se latautuu, muttei viileällä ilmalla!
Kristiina: Enhän minä ukkosta pelkää, revontulia paremminkin, tiedäthän sen. Revontulet hulmuavat kuin kaiken yläpuolella, niin kuin taivas olisi äkkiä vihastunut… - Mutta eikö asia niin ole? Pilviä kertyy taivaalle ja sitten alkaa purkautua?
Herman: He-he… Jos syttyy viileällä säällä, luonnonoppi ei pidä paikkaansa! Ovat valehdelleet minulle silmää räpäyttämättä! Syöttäneet hyväuskoiselle kaikenlaista vaikka tietävät, ettei asioissa ole minkäänlaista perää – he-he… Voi jiekerin kiesaata!
Kristiina: Voi, sinähän kiroilet, Herman! Kuuletko? kaikki perustukset järkkyvät, etkä sinä tahdo ymmärtää minua! Jospa menen kutsumaan Marian. Väitit vastaan vaikka haluat hänet tänne. Hän osaa paremmin. Marian menen kutsumaan, kauniin Marian… Näinkö vaikeaa sinulla on ollut tänä päivänä?
Herman: Jaa, miten niin? – Palkka juoksee, palkka juoksee… Eikä yhdestä päivästä ole kysymys. Paljon on ollut päiviä – äläkä viitsi puristaa olkapäistä, ole ystävällinen…!
Kristiina: Hyvänen aika! Enhän minä purista… Enkö saa enää edes koskea? Hyvä on Herman, hyvä on! Ei sitten. Aamulla olin valmis antamaan kaikille anteeksi, mutta eihän sellainen käy. Eihän sellaista sallita… Riitelemään en vain jaksa ryhtyä, siihen olen liian väsynyt. En sinun enkä muidenkaan kanssa. Mutta kuitenkin. Kai se on sanottava! Kuinka sinä viitsit, Herman! Kuinka sinä viitsit, Herman!
Herman: Jahas, no niin… Saat saat. Saat tietysti, mutta toisella kertaa. Näethän, että minä vahdin tulta. Eivätkös ne sano, että ”Tulta älkää sammuttako”…he-he… Jonkun kai on istuttava vahtimassa, vai mitä? anna minun olla ja jatka pakkaamista, minä tuijotan tuleen vähän aikaa… Se Eino Leinokin – mitä sekin siitä tuleen tuijottamisesta on runoillut?

Takaisin

Kunniakuja
Kunniakuja