Kirjailija
Tuotanto
    Proosa
    Näytelmät
       Läpikäytävä
       Kunniakuja
       Uudesta luotava maa
       Minna
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Tekstinäyte

Tyttö kertoi myös, että hän oli jo kotiutunut kaupunkiin, ei häntä enää kukaan luullut maalaistytöksi, hän osasikin jo melkein mihin tahansa. Iltaisin oli hauskaa lähteä johonkin kävelemään. Kaupungissa oli sellainen tapa, mutta eihän maalaiskylässä voinut edes niin tehdä. Keskiviikkoisin hän sitten meni puistoon ”yhden tyttöystävän kanssa”. Voi miten siellä silloin tungeksi väkeä mahdottomasti! Sai nauraa katketakseen, kun alituisesti joutui törmäilemään outoihin ihmisiin. Sai pyytää anteeksi, jos naurulta kykeni. ”Ai-jai, miten siellä sitten onkin kamalasti tungosta! Ja kaikki ne tunkevat siihen suihkulähteen ja torvisoittokunnan luokse. Siinä on myös jonkin Snellmanin patsas ja sen juurella paljon punaisia kukkia. Taitavat olla tulppaaneja, eikä niitäkään näe täällä missään. Mutta ne ovatkin ulkomaankasveja, eivät ne täälläpäin menestykään. Kaupungissa vain. Ja siinä on kirkkokin lähellä, eri toista kuin tämän pitäjän kirkko. Sinne on niin paljon portaitakin, että niitä noustessa vasta hengästyy, niin korkealla se on… Mutta suihkulähde on paras. Kun valaisevat sen eri puolilta, se näyttää monenväriseltä, jos sitä kiertelee. Ja kaikkihan sitä kiertelevät…”
Kaikesta tästä oli tyttö loman aikana puhunut, rupatellut niin paljon, että poikaa ihmetytti. ja puistoa hän sitten jäi miettimään.
Puisto ja suihkulähdettä ja torvisoittokuntaa, kaikkea sitä iltavalaistuksessa. Hän yritti kuvitella, miten värit vaihtuisivat, kun suihkulähdettä kierteleisi, mutta ei hän oikein onnistunut kuvittelussaan.

Katkelma novellista Puisto. Novellikokoelmasta: Arkipäivän seisaus. Romanssin muunnelmia. 1958.

Takaisin