Kirjailija
Tuotanto
    Pakinat
    Romaanit
       Siunattu hulluus
       Meidän herramme muurahaisia
       Pikku Pietarin piha
       Alvari kananvahti
       Pekko, runoilijan poika
    Nuorisokirjat
Kansitta
Teokset
Lähteet
Info
Haku
Sivukartta
Etusivulle
Tekstinäyte

Korkeimmalle kiitos, että hän korjasi tykönsä vaimoni silloin, kun olin vielä vakavamielinen juoppo enkä tällainen iloinen, raitis raunio. Peppi - nimitin vaimoani Pepiksi - oli kiintynyt minuun koko valoisan sielunsa voimalla, hän katsoi yli rankille haisevan alennukseni ja uskoi totisuuteni tuottavan minulle vielä joskus kirkkaan kruunun.

---

Täällä on hyvä olla, kun on otettu luulot pois, luulo luulon jälkeen. Ylistetty olkoon kohtalo, kun salli minun kaataa nuottikaapin ja saada potkut viimeisestä paikastani.

Sillä kolkuttaessani Anders herran ovelle pieni vippi mielessäni minä tiedän olevani hänen työnantajansa.

Myin viuluni, se oli Herran tahto, sillä hän oli jo laskenut jalkansa suurten urkujen polkimille ja minun oli määrä kuunnella vihdoin molemmin korvin.

Siunattu olkoon sekalaistavarain kauppias Hakkarainen ja hänen kiero akkansa, jotka minulta viulun petkuttivat.

Puun lehti lakastuu kerran toisensa jälkeen ja kysykää Ylimmäiseltä, eikö hänen tahtonsa ole, että me iloitsemme tästä. Mitä muuta varten hän antaisi meidän nähdä niin monta kuolemaa?

Ja Peppi, sinä siellä suurissa saleissa, pue valkoista päällesi, täältä kohta perästä tullaan. Ja kyllä on kumma, Peppi, ellei hymy kirkasta sinun puhdasta otsaasi, kun näet nämä paikatut polveni ja kuulet minun jo portilta huutavan: Morjens!

Kalle Mykkänen, viulunsoittaja (osa kertomuksesta)

Takaisin