Tekstinäyte

Taiteilija, joka lähestyy savea luodakseen siitä kauniisti koristetun ruukun, ei ole luettava niihin ihmisiin, jotka ruumiillisen nälkänsä himossa ja leivän toivossa kuokkivat savea herättääkseen siinä elämää. Hän kyllä herättää tuon maan alku-unestaan, mutta vain siirtääkseen sen uuteen uneen. Mietipäs sitä. Omasta, pimeästä ja muodottomasta unestaan se muuttuu ruukkuihin ja saa selviä muotoja, se saa liittyä ihmisen unelmiin, ihmisen, joka hänkin on maata ja savea. Ihminen koventaa nyt nuo unelmat kivisiksi ja aikaa kestäviksi. Kuvanveistossa ja kaikessa tällaisessa työssä ovat ihmisen sielu ja savi tehneet liiton. Jokaisen ihmisen sielu ei tahdo heti kuoleman jälkeen upota ja haihtua jumalaan, se voi paeta saven turviin ja kivettää itsensä satojen ja tuhansien vuosien ajaksi ja vielä pitemmäksikin. Voipa ajatella niinkin, poikaseni, että unelma, jonka ihminen on ruukkuun kuvannut, elää aina, vaikka ruukku itse hajoaisikin jälleen tomuksi.

Savenvalajan puolustuspuhe Reinolle

Takaisin